Soininen Consulting Oy on toimitusketjujen ja -verkostojen asiantuntija
Perinteisesti organisaatiot käyttävät noin 30 % työajastaan toimitusketjun haasteiden ratkaisemiseen, mikä näkyy vastaavasti kasvaneina kustannuksina liiketoiminnan kannattavuudessa. Helpolta kuullostava ajatus että tuotteet olisivat oikeaan aikaan, oikeassa paikassa, oikean laatuisina, oikealla kustannuksella ja oikealla palvelutasolla on kohtuullisen haastava tavoite.
Asiakkaiden vaatimukset kasvavat ja pitää pystyä reagoimaan kilpailutilanteiden muutoksiin markkinoilla. Pitää olla joustava, nopea ja varma toimittaja, kuitenkin säilyttäen oman toiminnan sisäinen eheys ja liiketoiminnan kannattavuus. Käytännössä ongelmienratkaisuun käytetty aika tulee lisääntymään tulevaisuudessa merkittävästi ilman liiketoiminnan ja toimitusketjun voimakasta yhteistyötä.
Tällä hetkellä yritykset palkkaavat kiihtyvällä tahdilla SCM-johtajia, joiden keskeinen tehtävä tarkastella yrityksen toimitusverkostoja ja etsiä niihin soveltuvia toimintamalleja ja ratkaisuja. Liiketoimintalähtöisen toimitusketjun rakenteen rakentaminen on ensiarvoien tärkeää tulevaisuuden kilpailukyvyn kehittämiseen. Toisaalta haasteena on organisaation kyky tarkastella kokonaisuuksia
ja osaamiseen liittyy merkittäviä kehittämistarpeita
Kysyntäohjautuvat toimitusketjut yleistyvät uusien teknologioiden ansioista, joilla voidaan tehostaa toimitusketjun tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä antaa toiminnan rakentamiseen, suunnitteluun ja simulointiin uusia työkaluja. Reaaliaikaisuus ja autonominen suunnittelu ovat päivän teemoja. Toiminnanohjausjärjetelmät ohjaavat organisaatiota ja tilaus-toimitusketjua, mutta niiden merkitys on vähäinen kun ohjataan toimittaja- ja asiakasmarkkinoita ja ulkoista sidosryhmäverkostoa.
Soininen Consulting Oy on toimitusketjun toimintojen (hankinta, varasto, tuotanto, kuljetus, myynti, talous, johtaminen) asiantuntija strategisella ja operatiivisella tasolla. Hyödynnämme tekoälyä (agenttiteknologia) toimitusketjun rakenne, ohjaus ja skenarointityökaluja toimitusketjun mallintamisessa.
Mottona "kustannusohjauksesta tuottavuuden ohjaamiseen"
Soininen Consulting Oy:n palvelut:
Tervetuloa tutustumaan tulevaisuuden toimitusketjujen rakenteisiin.

- Henkilöstön osaamisen ja vuorovaikutuksen kehittäminen
- Toimitusketjun operatiivisen toiminnan analysointi ja kehityssuuntien määrittely
- Toimitusketjun strateginen suunnittelu ja skenaario vaihtoehtojen määrittely